top of page

SIRA MEDIASSA

 

SIRA MOKSI JULKAISI 27.9. 2013 LAULELMAROCKIA SISÄLTÄVÄN LEVYN "KELTAISEN TALON LAULUJA" 
Levyn kappaleet on sanoittanut Jukka Alihanka ja Anu Haapa

Laulajatar Sira Moksi julkaisi modernia laulelmarockia sisältävän uutuuslevyn Keltaisen talon lauluja 27.9.2013. Voimakkaiden laulujen ja sanoitusten tulkkina tunnettu Sira on Unja Recordsin Atte Blomin uusin löytö. Sira nauttii suurta suosiota nykyisellä kotiseudullaan Oulun ja Kemin suunnalla, missä hän on näyttänyt taitonsa klubiyleisölle iskelmien, chansonin ja raskaan rockin parissa. Keltaisen talon lauluja on Siran ensimmäinen pitkäsoitto ja se julkaistaan sekä CD:nä että vinyylinä.  Levyn ensimmäinen single Liian kaukana vaimostaan on saatavana digitaalisista verkkokaupoista. Levyn julkaisee Unja Records ja sitä jakelee Suomen Musiikkipiste.


Keltaisen talon lauluja -levyä voi luonnehtia laulelmarockiksi, jossa laulelmien herkkä tarinankerronta yhdistyy vahvan ilmaisun voimaan. Tekstit ovat levyllä keskeisessä asemassa ja laulujen sävellykset ja tulkinta ovatkin syntyneet niiden ympärille. Kysymys ei ole sävelletyistä runoista vaan rocklaulelmista, jotka on nimenomaan kirjoitettu eheiksi kokonaisuuksiksi.  

Siran laaja-alaiselle äänelle haettiin sopivaa materiaalia vuodesta 2011 alkaen, mutta asiat alkoivat edetä toden teolla, kun levyn tuottaja Atte Blom keksi yhyttää pitkän linjan lauluntekijän, Jukka Alihangan ja joukon nuoremman polven muusikoita keskenään. Jukka Alihanka muistetaan parhaiten Tuula Amberlalle ja Anneli Saaristolle kirjoittamista hienosta lauluista. Orgaanisen laulunteko- ja levytysprosessin myötä syntyi kokonaisen materiaali kokonaiselle levylle, jonka nimi Keltaisen talon lauluja viittaa Alihangan kotitaloon Rymättylässä. Jukka Alihanka vastaakin levyn sanoituksista yhdessä elämänkumppaninsa Anu Haavan kanssa.

Levyn vastaava tuottaja Atte Blom toteaa,  että Keltaisen talon lauluja -levyä voi pitää melkein yhtä paljon Jukka Alihangan kuin Sira Moksin levynä. ”Levyä ei olisi syntynyt ilman toista”, hän painottaa. Kappaleiden sävellyksistä, sovituksista ja soitosta vastaa Jalavei-orkesteri, jonka riveistä löytyy monia suomalaisen vaihtoehtorockin tekijöitä. Levyn tuottamisesta, äänittämisestä ja miksaamisesta vastannut Pentti Amore tunnetaan Oulussa vaikuttaneesta Morley-yhtyeestä. Levy on äänitetty puoliksi Helsingissä ja Kempeleellä. Levyn on masteroinut Finnvoxilla Pauli Saastamoinen.

Kappalelista: 

Tyyntä kaipaava
Maija laulaa
Aalloissa me uidaan 
Kuumia aaltoja K-kaupassa
Korhonen
Musikantti-Antti
Piano
Liian kaukana vaimostaan
Tanssilavatyttö
Lämmin säde soittaa mua kun tanssin
Haulikko
Hukkuneet merimiehet 

 

www.siramoksi.fi

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Sira Moksi

s.moksi@gmail.com

 

  • Wix Facebook page
  • YouTube Classic
  • Wix Twitter page
  • Instagram Social Icon
bottom of page